26. lokakuuta 2011

24. lokakuuta 2011

Haaveilua...

Kipsilevyt on kannettu eilen osittain sisään. Ajatukset karkaavat yhä useammin sisustamiseen. Ihana eteismatto odottaa tummanharmaata ulko- ovea. Olemme päättäneet valita mustan lattian valkoisen tilalle. Aika näyttää oliko se viisas valinta. Nyt se tuntuu hyvältä. Valkoista tarjotaan sisustuksissa yli äyräiden ja olen päättänyt että kodistani löytyy paljon muuta kuin valkoista. Väriskaala alkaa kyllä valoisesta mutta menee beigen kautta suklaanruskeaan ja mustaan. Nam.




Lattiavalun yhteydessä betonia jäi hieman yli. Näppäränä tyttönä tietenkin tein valmiiksi muotteja joihin laitettiin rautoja pystyyn nököttämään. Näin on pergolan alut saatu aikaiseksi. Tässä yksi mahdollisuus ja muuta monta mielessä...




Ja kun oikein pinnistää niin jo voin haistaa hevosen tuoksun laitumella, kuulla luomukanojen kotkotuksen kun kävelen hakemaan kasvihuoneestani herkkuja ruokapöytään. Taitaa olla se vaihe elämässä kun toteuttaa lapsuuden haavetta omasta maatilkusta, lehmistä ja kanoista. Lehmä on tosin vaihtunut hevoseksi mutta kanoja ja lampaita en kyllä suostu unohtamaan.

Tästä se alkaa

Harjoitteluni blokkaajana siis. Tarkoitus on laittaa tähän uuden elämämme ensiaskeleet muutosta maalle Sipoon Boxiin ja seurata niitä. Blogi tulee sisältämään kaikkea sisustukseen, talonrakentamiseen, puutarhanhoitoon, floristiikaan ja koirien kasvattamiseen liittyviä asioisa. Kaikkea sellaista mikä on lähellä sydäntäni ja ajankohtaista elämässämme.