24. tammikuuta 2013

Puutarhan trendit 2013

1. Elämäntapa

On selvää että haluamme aitoja yksinkertaisa asioita koska elämme yltäkylläisyydessä. Jos saamme valita niin eco, luomu ja vihreät asiat ovat lähempänä kuin koskaan. Kukapa ei haluaisi syödä tomaattia joka on kasvanut lähipelloilla kun toinen vaihtoehto olisi Espanjan riistokasvihuoneet? Uskon että elämäntapa muuttajia on muitakin kuin minä


2. Hyvinvointi. 

Puutarhat ja parvekkeet ovat meitä varten ja siksi ne on syytä kunnostaa niin että viihdymme ja rentoudumme siellä. Jokainen rekentakoot oman edenin puutarhansa. Jollekin se on kasvimaa perennapenkkeineen ja toiselle se on nurmimatto tai villi heinikko jossa voi vain lököillä.

4. Värin Voimat. 

Vaikka itse rakastan vihreän ja valkoisen ja harmaan sävyjä puutarhassa niin maailmalla jyllää värit! Niistä saa voimaa, energiaa ja iloa. Se miten me olemme tottuneet itse sitä suomalaisissa puutarhoissa käyttämään niin tässä voisi tehdä vähän toisenlailla. Värit väreittäin ja huoneittain. Tästä myöhemmin lisää. Runsaat ja täyteläiset värit vaativat yksinkertaisia asioita ympärilleen. Valitse näistä suosikkisi: Aurinkoinen keltainen, taivaansini, positiivinen pinkki ja rauhallinen vihreä. Metallin sävyt tulevat taas: Kulta, kirkas hopea ja pronssi!

5. Luonnonvoimat. 

Mitä tällä nyt haetaankaan? VArmaan aitoja materiaaleja: Kivi, kallio, luonnon omat muodostelmat , vesi tietenkin on hip ja pop. Hienoa olisi saada aikaan ns. vanhat rappuset sammalineen tai luonnon kivineen. Helpommin sanottu kuin tehty. Samaan kategoriaan voidaan laskea heinien suuri suosio pienillä pihoilla. Tulee todella mageita juttuja kun yhdistelee kiviä ja heniä pation ympärille. Siinä ei tarvitse enää nurmea ajella. Onko mitään helppohoitoisempaa?


Inspiraatiokuvia tulossa huomenna, malttakaahan odottaa