10. toukokuuta 2013

Suruja ja iloja



Tässä on jo pari päivää aikaa mutta en ole jaksanut kirjoittaa. Olen saannut hoitoapua Sentulta, Tiialta ja Sallalta. Kaikki painonsa arvosta timantteja ja platinaa. Olen saanut myös nukkua ja levätä hetken koska ensi viikko on ihan auki kokoinaisuudessaan ja minun pitää käydä töissä ainakin maanantain ja perjantain. 

Sain myös puhelun Kokkolasta ja olin iloinen että vastasin siihen, joskus on hyvä että osaa myös kuunnella, vaikka en ole siinä maailman paras. Mutta oih, neuvoja kyllä minulta sataa, siitä en tiedä ovatko ne aina maailman parhaita mutta... Pahoittelen että en vastaa viesteihin eikä puheluihinne. Olen yleensä silloin syöttämässä tai nukkumassa tai yritän tehdä ruokaa, siivota tai tiskata. Olette kaikki minulle rakkaita ja tärkeitä, mutta säästän energiat nyt niille jotka minua eniten tarvitsevat. Kun selviämme tästä, niin kaikki palaa ennalleen.


Hautajaiset


Meillä on tapana aina haudata kaikki perheemme eläimet, myös pennut, olivat ne kuolleita syntyessään tai vähän sen jälkeen. Se on meille tärkeää ja liittyy varmasti myös ortodoksiseen näkemykseen. Kaunis ilma ja hetken hiljaisuus pentulaatikossa mahdollisti irroittautumisen tähän meille tärkeään asiaan.  Tytöt tekivät ristin ja kävivät keräämässä kimpun valkovuokkoja pentujen haudoille. Näyttää siltä että kotimme metsään on muodostumassa lemmikkilehto. 




Hyvää matkaa sateenkaari sillalle Baby Spice, ei voi mieli ymmärtää miten nopeasti elämän liekki voi sammua niin pippuriselta ja temperamenttiselta pennulta kuin sinä olit. Teit jo parissa päivässä lähtemättömän vaikutuksen mieliimme

Myös Möhkön siskot saivat samalla kimpun omalle haudalleen





  Surun jälkeen on iloa ! 


Ja sitä piisaa meidän pikkuisissa tuhisioissa. Minusta ne ovat kasvaneet hurrrjasti. Olen ilmesesti räplännyt taas vaakaa jotenkin koska se antaa ihmeellisen pieniä lukuja ja kun katson katrasta, niin ne ovat ositain jo.. pullukoita, siis siihen nähden mitä ne ovat olleet. 



Bebsun pentulooshisha majailee pari muutakin pentua. Tuo keltainen adoptiolapsi kun nämä eivät riitä..

Ja Lola... joka saa olla patjalla mutta ei saa katsoa eikä koskea pentuihin

Bebsu syöttää ja Lola nauttii rullaluusta 

Hei, me syödään nyt ! 

Ja masu täynnä on hyvä nukkua


Möhkis kävi juomassa nurkassa ja Bebe tarkkailee.
Möhkis ei oikein välitä pennuista, ne ovat hänen mielestään ... AVARUUDESTA ?