6. kesäkuuta 2014

Kirjeitä Äiti Bebelle




Äiti Bebe ( ja nykyään myös Isoäiti) kohentaa lasejaan nenännokalla, makaa auringossa taljalla ja nauttii lasillisesta jääkylmää minttuvettä. Hän on saanut mukavia kirjeitä lapsiltaan ja päättää nyt lueskella niitä läpi.




Hei kaikki,

Mitä teille kuuluu näin kesän alussa - paljon kesäsuunnitelmia? minä olen lähinnä keskittynyt metsässä juoksemiseen,jotain siellä myös harjoitellaan ja löydän kivoja tyyppejä. Jotain tottelevaisuuttakin tehdään...hmm. Muutamia kertoja olen päässyt veteen räpiköimään ja kerta kerralla opin uimaan paremmin ja rauhallisemmin. Äsken iltalenkkimme suuntautui Kouvolan nähtävyyksien luo,Tykkimäen huvipuisto ja tuleva vesipuisto olivat kiinnostavia myös a...idan toiselta puolelta. Minulla vaan ei ole kovin montaa leikkikaveria,jotka jaksaisivat yhtä kauan riekkua kuin minä..se on harmi. Tuolta vanhalta karvaiselta saan kyytiä aina silloin tällöin,mutta saisi leikkiä kanssani useammin. Muutaman viikon päästä tapaan uusia tyttöjä mökillä,valitettavasti kaikki kuulema ovat minua pienempiä ja osa pelkääkin isoja koiria. Vaikka minä vielä yhä rakastan kaikkia enkä halua kellekkään mitään pahaa! Minua myös sanotaan nössöksi... Oikein hauskaa kesää kaikille!
 
t.Boris

Näin komea olen heinä suussa t. Boris


Hei brothers,

Minä olen minäkoira Brad ja minä oonkin sellanen etten tykkää mistään pojista enää.Puren heitä jos he haluavat leikkiä. Sitten minä oon sellanenkin että uhmaan muita ihmisiä tekemällä jekkuja ja olemalla tottelematon. Mutta minun ihmisäitiä enkä Rihannaa minä en uskalla määrätä. Minä käyn sellaisissa treeneissä tosi paljon missä minun pitää osata tehdä asioita ihmisen kanssa. Seuraamusta, makaamusta, paikalla oloa,ja sellasta istumista ja sitten sellasta patukan puremistakin minäpoika teen. Sitten minun kuuluu aina ravata ja seisoa nätisti yksissä treeneissä. Kerran kävi niin että hypin vaan ja riekuin. En enää voi tehdä niin koska minua sattui kovasti sen jälkeen...Sitten minä leikin tosi paljon Rihannan kanssa jos se suostuu ja ulkoilen aamulla aina 4-6 km niiden ämerikkäläisten kanssa.Sylissä , sen ihmisen, minä istun aina illalla.Ja syön.Minä painan nyt 44 kg.

Heippa.T. Brad Pitt

Minullapa on maailman kauneimmat Isosiskot t. Minä Brad Pitt


Sisu taallä hei!

Onpa kiva kuulla teidän muiden kuulumisia! Minulla on nyt meneillään iiiiiiihana kesä, sillä mami on ihan koko ajan kotona minun kanssa. Pääsen pitkille lenkeille ja saan pelata palloleikkejä vaikka koko päivän. Minulla on myös koreografin taitoja: kun minulle ollaan heittämässä palloa, teen odotushetkellä piruetteja. Ihmiset nauravat pyörähdyksilleni, mutta ne ei vaan tajua, että siten saan sähäkämmän lähdön pallon perään. (Tosin joskus suunta katoaa ja joudun käyttämään etsijänlahjojani...) Pallot otetaan minulta välillä takavarikkoon. Silloin mami tai isäntä sanoo minua pallohulluksi. En malta syödä enkä rauhoittua, koska pallot ovat elämäni suola! Sitten mami alkaa usein kutsua minua piipiksi, koska vingun takavarikoitujen pallojen perään. Ja jos pallot takavarikoidaan, niin kostoksi käyn varastamassa mamin tai isännän tavaroita. Olen harjoitellut salakavalasti varastamaan tavaroita myös ihmisten taskuista. Nenäliinat ovat varsinaisia löytöjä!
Minulla on täällä monta koirakaveria. Tulen toimeen kaikkien kanssa ja siitä tämän kylän ihmiset usein minua kehuvat. Uusin leikkikamuni on 7kk vanha belgianpaimenkoira Remu, joka tosin jää minulle vauhdissa. Remu joutuu pinkomaan täysillä, kun minä poika vain vähän laukkailen. Kävin myös yhtenä päivänä vahingossa uimassa, kun yritin pelastaa mamin, kun se polskutteli joessa. Ei nuo uimahommat kuitenkaan minun juttuni ole, vaikka nykyisin uskallan jo mennä laiturille ihan itse.
Täytyy tästä lähteä komentamaan mamia leikkimään. Pallot ovat taas takavarikossa, mutta hähää löysinkin frisbeen, joten mamin on nyt luovutettava ja tultava heittämään sitä! Hirmuisesti terkkuja kaikille!


T:Sisu

Tässä poseeraan erään Fanini kanssa t. Sisu


Pikku-Titi täällä morjenstelee!

Minua on kovasti kehuttu siitä että rypistelen nenääni ja korviani kun olen kovasti mielissäni. Olen kuulemma kovasti viisastunut sen jälkeen kun jouduin olemaan "veikasta" erossa kuukauden verran. Juoksen hurrrjan lujaa jos vaan juoksukaveri on tarjolla, muutoin vapaana seuraan vaan mammaa tiiviisti ettei se eksy. Koirapuistossa on kivaa juosta tuntemattomienkin kamujen kanssa (tosin eilen oli tyhmiä tyyppejä jotka ei leikkiny, joten olin mieluummin mamman kanssa). Jostain syystä nuo ihmiset on kamalan innoissaan jos menen sinne kylmään ja märkään (pakko koska keppi) ja kävin ihan mahaa myöten siellä mutta siihen vedän rajan, ei mikään keppi ole niin tärkeä. Aina välillä mamma raahaa mut ties minne, joskus pitää ravata ja olla nätisti, joskus pitää vaan kääntää hanat auki ja yrittää saada lelu ja joskus mennään muutenvaan minnevaan.


Olen häikäisevät kaunis ettäs tiedätte t. Titi



Minä höhlä menin poistamaan terveiseni, eikä ollut tarkoitus. On tämä puhelimen käyttö välillä haastavaa pienelle koiralle... Edelleen kuitenkin toivotan kivaa kesää sisaruksille ja äidille tietenkin! Kiva kuulla mitä puuhailette T. Nemo


Sihteerikköni ja minä t. Nemo
Heippa,

Minä olen nyt lomailemassa lapissa ja täällä on huisin kivaa! Tuo minun mama on nyt joka päivä pitänyt minulle namin syönti treenejä takapihan isolla nurmikentällä ja sehän se vasta kivaa onkin, ei tarttekuin maata paikallaa,
istua, mennä maate yms. Ja namia tungetaan suuhun välillä se heittää palloakin minulle, mutta hyvin vähän kun aina jotenkin minulla kuuluu naks päässä kun saan pallon suuhun enkä kuule enää mitään ja sitten kun vihdoin ja viimein huomaan että mama on minulle huudellut on jo hippasen liian myöhäistä... mama minua jollain vilkkupannalla uhkailee, mutta taitaa lämpimikseen vaan puhella. Nyt minun täytyy mennä juoksuttamaan tuota siskoani Minniä metsään ja samalla syömään poronkakkaa kun se on suuuurta herkkua eikä sitä kotoa ole vielä löytynyt. Hyvää kesää kaikille!!


Toivoo: Wimma


Olen kauneuskuningatar mutta en hirweästi välitä siitä koska osaan tehdä paljon muutakin



Ja lopuksi Äiti Bebe lähettää sihteerinsä avulla kaikille lapsilleen ja lapsenlapsilleen.



Minusta on hauska lukea kuinka taitavia ja eteviä Te olette. Olen erityisen ylpeä siitä että osaatte vaatia oman paikkanne tässä yhteiskunnassa joka on meille Dobermanneille välillä hieman haastava. Mutta emmehän välitä siitä? Uikaa missä uitte ( minä uin vain haisevissa ojissa mutta älkööt ihminen minua kirkasvetiseen järveen raahatkoon) ja nauttikaa kesästä pallojen ja lelujen kanssa. Odotan näitä ihania kuulumisia lopuilta ihastuttavilta lapsukaisiltani. Tulkaa Äitin luokse kylään, saatte jäätelöä ja minä Äiti teitä silittelen sen jälkeen kiltisti päälaelta. Muistakaa jatkaa samaan malliin. Kyllä ne ihmiset alistuvat teille ennemmin tai myöhemmin ja lopettavat kaikenlaiset kotkotukset ja vaatimukset. Älkää lannistuko vaan olkaa sitkeitä ja omapäisiä. 

 Rakkaudella Teidän Äiti Kulta


Minä ja Kruununi