Minun rakkaan Pipsani viimeinen tyttö, BÄBIE'S GARDEN DIANTHUS CHOICE lähti illalla sateenkaarisillalle reilu 12 vuoden iässä, perheen ollessa vieressä. Taas on aika sulkea yksi luku tämän kennelin historiassa. Blackien lapsenlapset alkavat olla siinä iässä että tämä linja ja polku sammuu yksi tähti kerrallaan.
Minä halaan Ritaa ja Masaa, halaan Remoa, joka jää ikävöimään isosiskoa. Hän toipuu kyllä menetyksestä mutta helppoa se ei ole, kun on reilu kahdeksan vuotta kulkenut toisen koiran kanssa. Mikä hieno koti, rakastettuna lemmikkinä on hyvä jättää maailma. 12.5 vuotias dobermanni on elänyt hyvän ja pitkän elämän. Sytytän kynttilän Hanille ja suljen silmät.
Ajatukset vievät minut Tuusulan metsiin, Tigrun ja Pipsan kanssa. Ja siellä kirmaa myös Hani ja Remo. Koirat painelevat onnellisena ympäri metsikköä ja nauttivat. Kesä tuoksuu ja itikat pörrää. Tiiberttikin on niin vitaalinen että vanhempia heikottaa. Kaikki koirat tulevat hyvin toimeen, leikkivät, juoksevat ja kisaavat. Tietenkin. Onhan Äiti Pipsa paikalla paimentamassa kakaroita. Avaan silmät ja palaan takaisin sohvalle.
Istun olohuoneessa, divaanilla ja olo on jotenkin ontto. Pää kelaa asioita, kelaa omia valintoja ja kuinka ne ovat vaikuttaneet ihmisiin. Joka kerta kun syntyy pentuja, iloitsee syntymästä mutta takaraivossa on myös luopumisen hetket, pelko että on tehnyt väärän valinnan ja mitä seurauksia siitä on koirille ja heidän perheilleen. Hyvässä ja pahassa. Ihan aina se ei ole onnistunut, ei todellakaan. Siitä huolimatta jokainen kappale on uniikki ja rakastettu omassa kodissaan
Minulla on ollut onni saada ympärille ihmisiä jotka rakastavat eläimiään niiden puutteista huolimatta. Kasvattaja on kuin yli- ihminen joka pyrkii luomaan joka pentueessa aina terveempiä, kauniimpia ja parempia koiria kuin edelliset sukupolvet ovat olleet...
Ja kasvattaja jatkaa täydellisen dobermannin metsästystä
