14. elokuuta 2014

Teinichat Vol 3


Oi oi oi,

Jos kesä on meille ihmisille turmiollinen juomien tai herkkujen suhteen, niin ei meidän koirammekaan helpolla pääse. Kaikennäköistä kirjeentynkää on taas lähetelty Äiti Kullalle joka on aivan kauhuissaan. Mitä hänen kauniit korvansa kuulevatkaan?

Hei äiti,

Minä olen joutunut näin kesällä teini-iän pahoille poluille. Jostain syystä nämä vihreät tölkit ja niiden sisältö kiehtoo minua kovasti. Näitä olen onnistunut salaa hieman lipittämään ja järsimään, mutta semmoinen kuohuva pullo minulta otettiin edestä pois niin nopeasti että vain korkkia ehdin hieman lipaista. Minua komennettiin ja sanottiin, että nämä juomat ovat vain ihmisille. Aika epäreilua sanon minä!

 T. Nemo


Hei mukava veljeni!

Minäkin olen yrittänyt kovasti tutustua tuollaisiin tölkkeihin,mutten jostain syystä minäkään saa niitä maistella

 - Boris

Hei komeat veljeni,

Minustakin on hauskaa kun lenkillä löydän tuollaisen niin saan jopa kantaa sen kotiin kunhan en pure sitä lyttyyn ja sitten kotona emäntä antaa palkaksi kalkkunanakin palasen.

  T:Romeo

MinaMinä Brad en tiedä, minä ostin vain punaisen angry birds juoman. itselleni tietenkin.

 

Hei äiti, minä olen joutunut näin kesällä teini-iän pahoille poluille. Jostain syystä nämä vihreät tölkit ja niiden sisältö kiehtoo minua kovasti. Näitä olen onnistunut salaa hieman lipittämään ja järsimään, mutta semmoinen kuohuva pullo minulta otettiin edestä pois niin nopeasti että vain korkkia ehdin hieman lipaista. Minua komennettiin ja sanottiin, että nämä juomat ovat vain ihmisille. Aika epäreilua sanon minä!
T. Nemo
Tässä minä olen aarteeni kanssa t. Nemo



Mitä minä nyt tähän sanoisin Rakkaat poikani, ymmärrän että kuumuus sekoittaa päänne ja omistajanne haksahtavat noille kurjille poluille joissa tarjoillaan tuollaisia litkuja metallisesta peltipöntöstä. Minä Teidän äitinne sentään nautin punaviinistä lampaan kera, sillä tavalla sivistyneesti, mutta te poikaparat olette niin kovin pieniä vielä. Kyllä te opitte! . Onneksi ihastuttavat tyttäreni eivät ole  siirtyneet rappion tielle vaan ovat käyttäneet kesän opiskellen ahkerasti monenlaisia taideaineita kuten linnunmetsästystä tai kouluratsastusta.

Teidän Äiti Kultanne