24. kesäkuuta 2015

Tauolla ...





En ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mutta pikaisia kuulumisia voit kurkistella meidän Facebook sivuiltamme. Lupaan aktivoitua kesällä enemmän.




Koirarintamalla ei ole tapahtunut kummempaa. Keväällä olemme olleet melko voitokkaita ja pari EST JUN valiota leivottiin. Lola odottaa vielä vahvistusta EST MVA arvoon mutta seuraaviin koitoksiin on jo liput varattu joten saa nähdä kasvaako tittelirivistöt vielä tällä seuraavalla matkalla. Jännitämme sitä yhdessä koko BG porukka. Junnuista on tulossa esittelyt kunhan saamme kaikki tarvittavat prenikat ja kuvat kasaan.




Koiranetissä voitte käydä ihailemassa meidän hirmuhienoja terveystuloksia ja määriä !!! Kuinka onnellinen olenkaan aktiivisista koiranomistajista jotka auttavat minua kasvattamaan tutkimalla koiransa. Pentue kokomme  ovat olleet karmeat joten propsit jokaiselle tutkitulle koiralle perheineen!!! Iso Iso kiitos myös Reetalle joka järkkäsi tämän tehokkaan tutkimuspäivän.




Sitten muita kuulumisia: Talossakaan ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Paitsi että pihan ja laitumien raivaus alkaa todenteolla. Olen ollut aika laiska pihan suhteen mutta nyt kaikki on niin rempallaan että itseä hirvittää. Jään lomalle uusista töistäni hetkeksi ja aikomus on keskittää tarmoa ulkona pihan kunnostukseen. Blogiin tulee yksi pieni muutos ja tarkoitus on luoda uusi sivu jossa voit käydä tutustumassa suunnittelemiini keittiöihin, kodinhoitohuoneisiin ja yleisiin kodin kiintokalusteisiin. Jos siis tarvitset apua uuden keittiön tai kodin kiintokaulusteiden suunnittelussa voit laittaa minulle viestiä marina.karkkainen@puustelli.com tai soittaa 046 923 0057-  Autan parhaan kykyni mukaan. Osa toteutuksista tulee myös vilahtamaan täällä kuvissa kun saan tämän uuden työni Puustellissa kunnolla vauhtiin.












2. kesäkuuta 2015

Pentusuunnitelmat on nyt peruttu


Kennelliiton lausunto kertoo enemmän kuin sanat.


"Ava" BG Hot Gossip on täysin oireeton, laaja-  ja joustavaliikkeinen koira joka käyttää kehoaan monipuolisesti ilman liikerajoitteita. Tällä hetkellä olen sanaton, järkyttynyt ja pettynyt. Kirjoitan kun saan ajatuksiani selkeytettyä, asiat vain pyörivät päässä ilman mitään järjen häivää. Joskus asiat ovat pienestä kiinni mutta olen tehnyt itselleni sen selväksi että 3 selän koiraa en käytä jalostukseen missään olosuhteissa. Se onko se oikea päätös ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen en vielä tiedä - Vedän hetken henkeä.




Meiltä on tutkittu sankka joukko koiria ja olen ylpeä jokaisesta tutkitusta koirasta, oli tulos mikä hyvänsä. On tärkeä muistaa että koira on sama kuin ennen tutkimuksia ja sama elämä jatkuu sen jälkeenkin. Sponodylosi vanha tuttu tässä rodussa ja nyt kun selkiä kuvataan ahkerasti niin ymmärtää kuinka sitkeässä se on. Se miksi toisilla se on vammauttava ja fataali mutta toisilla isotkaan muutokset ei näy eikä aiheuta mitään mitä ulkoisesti voisi havaita tai päätellä on vielä minulle vierasta. Täytyy tutkia, keskustella, opiskella ja perehtyä.

Meillä siis kesän suunnitelmat menivät uusiksi. Ketään ei astuteta ennekuin kaikki on tutkittu ja mietitty tarkkaan. Siirrämme pentuajatukset siis uuteen kevääseen.