15. syyskuuta 2016

Biljoonan taalan tyttö



Täällä on nyt Lilli puheissa. Niin meillä on keskiviikkoisin lihapullansyöntitalkoot tuolla Salmen kentällä. Sitä en ymmärrä, että miksi Susanna, Henna ja muut ihmiset raijaavat jotain ryjää sinne kentälle monta minuuttia, jonka jälkeen loikkivat siellä vielä keskenään ilman meitä koiria. He koittavat hankaloittaa etenemistä namikupolle.

Minä likka päätin tänään älykkyyteni siivittämänä mennä esteiden ja romujen välistä mahdollisimman nopeasti keltaista kuppia kohti. Henna ei ollut iloinen ja Sussu kehtasi ottaa kupin pois, vaikka juoksin niin lujaa kuin pääsin! 

Nyt kärkyn ruokaa, koska juoksin turhaan ja ihminen on nauranut minua jostain kumman syystä jo useita tunteja. Se hirnuu niin että se valittaa kylkiluitaan. Minä hirnun seuraavissa reeneissä kun ihminen taas valssaa ja kuivaharjottelee kentällä niiden romujen seassa. Sitten minä menen ja yllätän sen ja se jää valssaamaan yksinään hienoine kuvioineen. Miksi kaikesta pitää tehdä niin monimutkaista, kyse on vain lihapullan syönnistä.

 T: Lilli

PS;  Jos ihmisten kiero suunnitelma olisi toteutunut, minä olisin hypännyt 8 kertaa yhdesta 1/8 osaa Xtra lihapullan palasta. Miettikää sitä! 

14. syyskuuta 2016

MTV 3 : Virosta laittomasti Suomeen tuotavien koiranpentujen määrä on kasvamassa.

Virosta laittomasti Suomeen tuotavien koiranpentujen määrä on kasvamassa. Halvimmillaan pennun saa omakseen 100 eurolla, mutta ilo voi muuttua nopeasti suruksi koiran sairastuessa tai kuollessa puutteellisen terveyden vuoksi.

KATSO UUTISPÄTKÄ TÄÄLTÄ 
Laiton koiranpentujen tuonti näkyy erityisesti Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella, sillä pentuja on kaupattu Helsingin Länsiterminaalissa jopa suoraan virolaisauton takakontista. Baltian koiratrokarit myyvät pentuja halvimmillaan jopa 100 eurolla.
Halpoja pentuja ei usein ole rokotettu eikä madotettu ja niillä saattaa olla valmiiksi sairauksia tai loisia. Pennut voivat pahimmillaan kuolla äkillisesti maahan saapumisen jälkeen.


Tuottoisa pentubisnes on harjoittajalle vähäriskinen.
– Rangaistuksia on aika vaikea määrätä, koska sen voi tehdä vain valtion viraston eläisuojeluspesialisti, mutta he ovat ylikuormitettuja. Ja he ehtivät paikalle usein vasta kun tilanne on ohi ja jäljet peitetty, Viron eläinsuojeluyhdistyksen tiedotuspäällikkö Liisi Moosaar kertoo MTV Uutisille.
Viranomaiset kehottavat koiranostajia varovaisuuteen ja selvittämään rotupaperien oikeellisuuden tarkkaan. Suosituimpia aitoina myytäviä koirat ovat kultainen noutaja, samojedi, chihuahua ja husky.
– Joidenkin pentujen mukana on myös rotupaperit, mutta tavallisesti ne ovat epävirallisten klubien antamia. Ne ovat aitojen rotukirjojen kaltaiset, mutta ne perustuvat koiran omistajan kertomuksiin, eikä sanallisia lupauksia ole tarkistettu, sanoo Kennel Occhilupon kasvattaja Viljar Krohv.
Hän muistuttaa, että puhtaan rotuhuskyn hinta on 1000 euron luokkaa.

– Jo hinnan pitäisi soittaa hälytyskelloja. Puhdasta rotua ei pienellä rahalla saa.