7. helmikuuta 2018

N - Pentueemme on syntynyt



N- Pentueemme syntyi viime lauantaina, kovin aikaisin - 59 vrk. ja näin aikaista ja eleetöntä synnyttäjää en ollutkaan vielä tavannut. Inkeri oli ollut perjantaina levoton ja päätin rauhoitella Niinaa. Olin ajatellut että vauvat putkahtaisivat maailmaan Maanantai- Keskiviikko akselilla. Perjantaina yöllä Niina soitteli että Inkeri petailee ja käy ahkerasti ulkona. Jälleen rauhoittelin että nartut kyllä harrastavat tuota petailua 2-4 vrk. ennen synnyttämistä joten jos rauhoittuu ja nukkuu ei mitään hätää. Ja nukahtihan tuo ja nukkui aamuun saakka.

Laitoin txt kun heräsin ja mitään ei kuulunut joten ajattelin että kaikki on ookoo. Tavallaan olikin kunnes sain puhelun puoli kymmnen aikoihin että lapsen sängystä oli käyty synnyttämässä pentu ja toinen oli tulossa. Hyppäsin välittömästi autoon ja ajoin Loviisaan Inkerin luokse. Teimme yhteenvedon asiasta,  järjestimme lastenhuoneen synnytystä varten ja siitä sitten jatkoimme.

Valitettavasti molemmat syntyneet pennut olivat kuolleet jo ennen syntymää joten mitään ei ollut tehtävissä. Mieliala oli apea ja jännittynyt sillä alku ei luvanut hyvää. Mietin hiljaa mielessäni että kuinkahan pieniä kirppuja syntyy näin ajoissa mutta sallituissa rajoissa ja näin aikaisin ja oliko jotain vialla pahati kun lähtivät näin tulemaan.... Ja sitten niitä alkoi plopsahdella kuin plussa palloja. Ja kyllä, kaikki tarmokkaina ja nälkäisinä uuteen elämään.

Kun seuraava kaksikko saapui maailmaan ymmärsin hyvin että Niina ei voinut ennakoida tulevaa. Inkeri vain istui paikallaan ja huojui. Ei läähättänyt, ei ponnistanut, ei tullut näkyviä työntöpolttoja.

Sanoin Inkerille että nouseppas nyt ylös että näen mitä siellä alhaalla tapahtuu niin kas, plops, siinä oli pentu lattialla ja kun se saatiin juuri ja juuri tissille niin toinen tuli heti perään. Näin mentiin aikalailla 3 paria, vasta sen jälkeen alkoivat näkyvät poltot ja syntyvien pentujen väli alkoi pidentyä. 3 aikoihin totesin että 2 on edelleen sisällä ja jos ei lähde juuri tulemaan niin lääkäriin on lähdettävä hakemaan vauhtia. Minä en jää odottelemaan iltäyön tunneille että mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Pennut otetaan ulos tavalla tai toisella mutta ne tulevat. Jos synnytys pitkittyy polttojen puutteesta ja sisään jää jälkeisiä ja pentuja niin siitä ei koskaan seuraa mitääh hyvää . Ei mitään. Se on nähty ja koettu. Siksi kynnys toimia on matala koska se on ensisijaisesti nartun etu ja siinä sivussa pääasiassa saadaan pennutkin elävänä ulos jos ei ole sikiönpusseja mennyt rikki ja istukat irronneet tunteja aikaisemmin niin kuin isoissa pentueissa on tapana mennä muutamalla . Mitään ei ole silloin tehtävissä pennulle ja se on hyväksyttävä että näin välillä käy.

Ja niinhän siinä kävi että pennut ja Mamma pakattiin autoon ja kaahattiin sitten lekurille hakemaan boostia tärräykseen ja kalkkihan sitä oli laitettava sekä oksitosiiniä. Oman kokemuksen mukaan isoissa pentueissa on ollut tämä synnytyksen loppuosa hankalaa kun kohtu on niin venynyt niin viimeiset ovat aina niin perällä kohdun pohjukassa että eivät aina tahdo ulos tulla. Onneksi tulivat nyt näin, joskus on pitänyt myös leikata ja se on tylsä juttu sen.  Onneksi lääkkeet yleensä auttavat ja eikä aikakaan kun saimme maailmaan  kuolleen ja vielä 1 elävän pennun. Kokonais saldoksi jäi 4 urosta ja 5 narttua - Kaikki mustia.





Tässä vielä synnytysaikataulu, kaksi viimeistä syntyi siis lääkärissä.


9.30 kuollut narttu 
9.47 kuollut uros 
10.30 musta poika 
10.41 musta tyttö pieni 11.01 musta tyttö 
11.34 musta uros 
13.02 musta tyttö 
13.08 musta poika 
14.20 musta tyttö 
14.28 musta poika 
18.08 musta kuollut tyttö 
18.30 musta tyttö