31. lokakuuta 2019

Jouluhulluus


En minä ole hullu, rakastan vain joulua. Itseasiassa se on hieman kummallista koska työhistoriani on sellainen, että lopputulos voisi olla toisenlainen. Vai mitä sanotte siitä että Runebergin Kukassa Joulu alkoi aikalailla Lokakuussa. Joulun tavarat oli tilattava ja ne saapuivat pikkuhiljaa liikkeeseen. Voi mikä riemu ja hypistely. Niin paljon kaikkea kaunista ja hienoa mistä aloimme rakennella kuivakukkanäyttelyyn upeita asetelmia. Kun näyttelyn työt oli tehty ja asiakkaiden pikkujouluviikonloppu vietetty pääsimme istutusviikonloppuun. Istututtimme urakalla koko joulun asetelmat valmiiksi kylmiöihin  valmiiksi ja siitä lähtikin täysi Joulukuun tohina päälle. Viikot ja päivät vain suhahtivat ja tunnit venyivät välillä aamuyöhön. Voi kun tietäisitte mitä kaikkea puuhastelimme.  Onneksi ihmiset ympärillä olivat yhtä hulluja niin työ oli hulvatonta ja hauskaa. Tunteja ei säästely kun kaikki piti saada ulos ja myytyä 24.12 kello 12 mennessä. Kukkakaupan vuoden tulos tehdään Jouluna, joten meno oli sen mukaista.



Siinä ehkä syy siihen että aikataulut omaan tekemiseen menevät samaa rataa ja olen rytmittänyt kaiken tekemiseni tiettyyn kaavaan. Eipä tule stressiä. Loka- Marraskuussa teen ulkoasetelmat ja havutyöt valmiiksi. Ne pääsevät koristamaan ulkotiloja mutta saavat koristeet niskaansa vasta pikkujouluna.




Samaan aikaan virittelen valot valmiiksi ja sytyttelen niitä asteittain. Idea on se, että talomme kaikki Jouluvalot ulkona ja sisällä syttyvät samaan aikaan kun Alexin Joulukadun valot, siitä on hyvä aloittaa Joulun tunnelmointi.
Tekstiilit vaihtuvat myös pikkuhiljaa 



Marraskuun hujakoilla. On sohvanpäällistä, verhoa ja tyynynpäällisiä. Tunnelma vaihtuu toiseen ja kaivan kaapista kultaa ja kristallit esille sekä . Glögipöytä ilmestyy myös ruokapöydän viereen.

Joulukuusikatselmus kannattaa myös tehdä ennen lumia ja merkata mieleisensä, niin se löytyy vaivattomasti kun on sen oikea aika. Meillähän kuusi perinteisesti noudetaan aatonaattona joten on hyvä valita se valmiiksi ennakkoon.

Koska kaikki tuo on tehty jo Marraskuun aikana, Joulukuun ajan saan keskittyä kaikkeen muuhun kuten leipomiseen, toffeen tekoon tai Joulukonsertteihin. Puuhastelen mitä huvittaa ja leivon mitä keksin. Joulukuu on tavallaan niin ohjelman täyttämä kuukausi. On Itsenäisyyspäivää, pikkujouluja, Messariviikonloppu ja meidän perinteinen BG illanistujaiset. Eli ei Joulukuussa tarvitse kattoon räkiä ja miettiä mitä tekisi. Ja koska kaikki on valmiina, ei tarvitse kuin mennä ja nauttia!




30. lokakuuta 2019

Toipuminen vie aina aikaa

Moikkuli moi kaikille,

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa ihan omia kuulumisia, kun koirarintamalla on ollut hiljaista- siihen on omat syynsä. Minulla on ollut pidemmän aikaa ongelmia polvien kanssa ja niitä on operoitu tässä reilun vuoden aikana yhteensä 5 kertaa. Tämä vuosi on siis melko uuvuttava ajanjakso. Oli viisas päätös luovuttaa SDYn puheenjohtajuus eteenpäin. Yhdistystyö on antoisaa ja opettavaista, mutta tarvitsin kaikki voimat. Oli oikea päätös olla itsekäs tässä kohtaa. Lisäksi on ollut muutakin sairautta perheessä niin tuntuu että voimat eivät ole riittäneet kaikkeen edes normaalissa elämässä.

Kyllähän se pentukuume nostaa ajoittain päätään ja pettymys oli valtava, kun Kita jäi tyhjäksi. Noh, ensi keväänä yritämme uudemman kerran , josko saisimme pieniä bullivauvoja maailmalle. Dobermannin vauvoistakin haaveilen, BG Billion Dollar Baby alkaa olla rouvas iässä ja pitäisi käyttää sydäntutkimuksessa. Alkaa olla viimeiset hetket, jos mielin saada I pentueelle sisarruksia. Ne ovat kyllä ajatuksia ensikesälle, joten vielä on aikaa parannella ja voimaantua rauhassa.

Ja kyllä tässä on saanutkin levätä. Koko kesä meni toipuessa pitkälle syksyyn, kun mikään ei näyttänyt onnistuvan. Jalka ei taivu vieläkään kuin reilu 90 astetta, joten jos parannusta ei tapahdu kuukauden sisällä, pääsen jälleen narkoosimanipulaatioon Joulukuussa. Jumppaa Jumppaa jumppaa, siitä on tämä vuosi tehty. Noh, jumpalla on ollut oikein mukavia sivuvaikutuksia joten en valita :D.

Pimeys on vallannut taas maailman puoleksi vuodeksi, on se hetki jolloin annan Jouluhulluuden vallata hiljalleen mieleni. Siitä on hyvä ammentaa voimaa pimeyteen.

Siitä voisin kertoa lisää seuraavaksi, koska se vaatii ihan oman tilansa. 

Onneksi pakkanen on vallannut maailmani ja kuulas aurinkongonpaiste antaa energiaa. Taidan miettiä jotain pyhäinpäivä herkkuja ja koristeluja ajankuluksi...





14. lokakuuta 2019

Kauneushotola Söötti NY on avautunut!



Marié opiskelee tällä hetkellä kosmetologiksi.
 Opiskelut ovat edenneet siihen pisteeseen että Kauneushoitola Söötti NY on avanut ovensa Porvoossa. Myös Boxin kauneushoitolan haarakonttori on työn alla ja valmistuu ennen joulua. Jos haluat tukea nuorta uuteraa pienyrittäjää varaa rentoutushetki itsellesi alta. Hinnat ovat opiskelijahintoja joten työ tehdään huomattavasti edullisemmin kun normaalisti. 


VARAA OMA AIKASI TÄÄLTÄ


Avoinna: