6. heinäkuuta 2020

Ensimmäinen vuorokausi

Siinä ne nyt ovat, minun ensimminen kääpiöpentueeni. Eilinen päivä ja ensimmäinen yö meni hienosti, paremmin kuin ajattelin. Nämä ovat hiljaisia ja sehän on outoa dobermannikasvattajalle. Piti olla koko ajan katsomassa että onko joku hätänä ja pennut huonossa kunnossa kun on niin hiljaista. No eivätt olleet. Kuhan syövät ja nukkuvat ja taas mupeltavat. Jollakin pennuista on karmea imu, havahduin yöllä semmoiseen ryystäykseen että mietin millä teholla ne oikein äitin tissiä imevät. Nauratti miten paljon voimaa voi pienessä pennussa ollakkaan. Pari kertaa Pippa on myös köllähtänyt selälleen niin nassikat vain riippuvat tisseissä kiinni eivätkä irroita vaan jatkavat syömistä vaikka on hankalaa.

Pippan vointi on ollut erinomainen, ruokahalu on palanut tuplana takaisin ( mikä on asia mitä kiitän ) hänet on pesty ja tuunattu ja hän juo hyvin. Pentujaan hän kohtelee ensiluokkaisen varoivaisesti ja hellästi, ei makaa päälle eikä muutenkaan häärää mitään ylimääräistä. Muutaman kerran nousee jaloittelemaan pissalle ja taas on kiire pentujen luokse- niin kuin pitääkin. Jaloittelu on hyvästä sillä koko aikainen makaaminen jäykistää ja koettelee myös koiran kehoa. Annan jäälleen tällekin emolle täyden 10 pistetä, niin hienosti hän on osansa hoitanut- että tässä tuntee itsensä ihan hyödyttömäksi sivusta seuraajaksi. Ja niin sen kuuluu ollakin, siitosnartun piää olla hyvä äiti ja huolehtia pennuistaan.

No entä Rudi? Jälleen voin todeta että miten voi helpolla ihminen päästä? Ei tarvitse edes kompostiaitoja rajaamaan sillä uros on niin fiksu, että katsoo vain kaukaa. Kun Äitikoira antaa pahan katseen ja syvän murinan, ei poika voi tulla edes yläkertaan ennen kuin pennut ovat siirretty makkariin. Hieno kunnioitus äitiä ja pentuja kohtaan. Hän on niin kiltti poika.

Yläkerran TV aula, täällä me oleskellaan päivisin ihmisen kanssa


Vauvojen pesuhetki