25. marraskuuta 2020

Rapu Wok

Hei muistatteko kun kerran väsäsin rapuwokkia? Olen unohtanut tämänherkun mutta kaivoin reseptin blogin uumenista ja tätä tehdään muuten taas huomenna. Ravut on otettu sulamaan ja kauppalistaan tulee muutama lisäys. Mutta tosiaan, taas kokataan pitkästä aikaa. Paitsi... olen kyllä titty kokannut mutta harjoittelen keksien ja pikkuleipien tekemistä nyt. Pari viritystä on onnistunut mutta haluaisin oppia tekemään pursottamalla sellaisia kauniita, kuvien kestäviä pikkuleipiä. Lisäksi makuja täytyy vähän viilata kohdilleen. Perhe ei ole valittanut mutta annan itselleni Minttusuklaa- kekseistä ehkä 8+ mutta toiset pikkuleivät vaativat vielä tuunausta eli olisiko 7- . Syötäviä koko sakki toki ja ihan herkun oooisia mutta ei vielä täydellisä ollenkaan omaan makuun :D . Onneksi on aikaa harjoitella ja kotona tyyppejä jotka auttavat jo olemassa olevien keksien tuhoamiseen. Mutta joo, nyt siis rapuwokin kimppuun mars :D 

 

500g jättikatkarapuja

400 g porsaan kylkeä siivuina

150 g munanuudeleita
150 g riisivermisellinuudeleita
5 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä
4 kananmunaa
180 g(isoja) katkarapuja
1 rkl kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 tl sokeria
4 kevätsipulia hienonnettuna
2 limettiä
2 rkl sambal-chilikastiketta - tämän korvasin tuoreella chilillä
 Pilko porsaan kylkisiivut ohuiksi suikaleiksi. Siirrä possusuikaleet kylmään wokkipannuun tai suureen paistinpannuun. Käännä mieto lämpö päälle ja kypsennä suikaleita hiljalleen, välillä käännellen, jotta rasvaa sulaa mahdollisimman paljon. Paista palat mehevän kypsiksi.

 Possupalojen kypsyessä keitä muna- ja riisinuudelit kattilassa pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja upota heti kylmään veteen odottamaan.

 Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuori pala inkivääriä ja raasta hienolla terällä, kunnes saat 1 rkl raastetta.

 Kun possunrasva on sulanut ja palat ovat kypsiä, poimi ne lautaselle niin, että irronnut rasva jää pannuun. Kaada liika rasvaa pois, ja käytä sopiva määrä paistorasvana.

 Nosta lämpöä ja lisää kuumaan rasvaan valkosipulit, raastettu inkivääri ja kananmunat. Paista sekoitellen kokkeliksi.( minä kyllä jätin munat pois täsät hässäkästä)

 Lisää sulatetut ja valutetut katkaravut ja paista 1–2 minuuttia.

 Valuta nuudelit hyvin siivilässä ja lisää pannuun. Lisää myös kalakastike, soijakastike, sokeri ja possupalat. Kuumenna no­peasti.

 Kääntele lopuksi joukkoon hienonnettu kevätsipuli.
Annostele ruoka lautasille. Leikkaa limetit lohkoiksi ja jaa annosten päälle. Jaa annosten kylkeen sambal-chilikastiketta ( tai tuore chili joka on parempaa) . Purista limettilohkoista mehua ruuan päälle juuri ennen syömistä. Sekä jätä muutama lohko ylimääräisenä syöjille jotta saavat itse puristaa annoksen päälle + musrkaa suolapähkinöitä ja ripottele sitä pinnalle ennen syömistä.

Resepti: Laura Kaapro, HS - Jota on hieman tuunannut Marina

16. marraskuuta 2020

Skybar Kalahari kävi ultrassa...



Se on nyt totta ja vahvistettu ultrassa. Basco ja Kita saavat jouluvauvoja !!!


Yessss, we will have Christmas babies !!!



Ultra näytti 4-5 pentua mutta varmistamme asian vielä RTG 58 vrk kohdalla. Meille tulee siis vipinää ja touhua Joulunpyhiin, mutta se ei haittaa, nautitaan, kotoillaan ja hoidellaan vauvoja yhdessä. 






11. marraskuuta 2020

Kääpiöbullterrierin pentujako? Sitä jännitämme!

 Elämme jännittäviä aikoja, ensiviikolla ultraamme Kitan ja jännitämme josko vihdoinkin saisimme toetutettua tämän pentueen joka on ollut suunnittelilla jo parisen vuotta. Pitähään siis peukkuja Kitalle ja Bascolle jotta Christmas - pentueemme saapuisi maailmaan n. viikko ennen Joulua.

Tulevan pentueen molemmat vanhemmat ovat avoimia, sosiaalisia ja iloisia veitikoita ilman ikäviä sivujuonteita- lukuunottamatta piirrettä, että he ovat aina jokaisen ihmisen ihan parhaat kaverit 😁. Siinä saattaa omistaja tuntea itsensä ulkopuoliksesi kun kaikkien ihmisten kanssa on aina niin mahdottoman mukavaa. Odotamme pentueesta kivoja ja mutkattomia perhekoiria näyttelyitä kiinnostuneisiin perheisiin. Etsimme mukavia, asiallisia ja fiksuja perheitä, jotka ovat kiinnostuneita yhteistyöstä kasvattajan ja muiden BG koirien kanssa. Jos tuntuu siltä että tässä voisi olla etsimäsi pentue niin soittele tai laita viestiä. 

                                                                                    

Skybar Kalahari

PLL kantaja
LP puhdas
LAD puhdas
UPC ( Munuaisarvot) normaalit
Polvet 0/0
Lonkat  C/C
Sydän: Kuuntelu + ultra + 5 min EKG  9/20 terve 
Silmäpeilaus: Terve
Näyttelyistä  mm. Erikoisnäyttelyistä: Geham Trophy PN 2, PN3, PN 3. TeerriEri 2020 PN3
2 SERT, 1 Nord sert,, 4 res- sert 1 Res Cacib
Erikoisnäyttely 2018: Paras tuonti 


Milky Splash Bongobulls

PLL puhdas
LP kantaja
LAD puhdas
UPC( Munuaisarvot) normaalit
Polvet  0/0
Sydän: Kuuntelu + ultra + 5 min EKG  3/19: Terve
Näyttelyistä mm. erikoisnäyttely Geham Trophy PU 2 
1 SERT, 1 NORD SERT,  RYP-4
Erikoinsnäyttelyn BIS pentu 2018