Selasinpa tuossa blogia ja huomasin että en juurikaan enää
kirjoittele ja kun tulee jotain, on enemmän kuvia kuin sanoja. Joskus on ollut
näköjään enemmän sanottavaa ja kerrottavaa kuin nykyään.
Sitten on ollut aika dobermannipainotteista mutta yritän ryhdistäytyä
asian kanssa. Olisi niin paljon kerrottavaa, hienoja tuloksia – valioita ja voittajia
tai matkakertomuksia kuvineen mutta aloitetaan meidän reissusta Puolaan vaikka
nyt ensiksi.
Pippan astutusmatka
Pippahan aloitti juoksut loistavasti juuri ensimmäisenä
lomapäivänäni. Normaalisti olen astuttanut hänet 16–18 päivinä erittäin tuloksekkaasti.
Laskeskelin että lähtisimme matkaan rauhallisesti joko lauantaina tai
sunnuntaina. Katselin koiraa loppuviikosta ja päätin että otan ns. lähtöarvo
proget 12 päivä ja teen matkasuunnitelmat sen mukaan. Varasin lääkärin ja
ajelimme sinne kaikessa rauhassa klo 13.30 sain tuloksen kännykkään ja järkytys
oli aikamoinen. Odotin arvoja väliltä 0.8–2.5 mutta ne olivat jo 5!
Paniikki: Meidän piti lähteä matkaan HETI eikä edes huomenna,
aloin käymään lauttoja läpi ja saimme ehkä sen viimeisen paikan 16.30 lautalta.
Satamassa piti olla 15.30 ja pakata ennen sitä. Noh, onneksi olen pakkaamisen
mestari. Himaan, kamat kasaan ja menoksi. Oli ehkä nopein lähtö ikinä. Ei muuta
kuin viestiä Monicalle ja Marekille että olisimme siellä jo sunnuntaina.
Sitten lauttaan, hullua ajoa yöhön saakka, hotelliin
Latviassa yöksi, jotta pääsisimme seuraavana illalla varsinaiseen määränpäähän
yöksi. Kyllä, 1200 km ajoa tuntui kyllä jo perskankuissa. Pääasia että olimme
aikataulussa perillä. Ja ihme kyllä, olimme. Vähän jo hiki pääsi syntymään
mutta saimme kaksi luonnollista ja onnistunutta astutusta peräkkäisinä päivinä
vuorokausilla 14 & 15- Jännittää lopputulos mutta ei voi olla kuin
tyytyväinen. Niin hyvin Kuba hoiti asiansa.
Sitten näistä astutuksista muutama (painava) sana. On se
jännä, että kääpiöitä siemennetään, paria urosta, kun kyselin minulle leuhkitaan,
että ei ole 17 vuoteen astutettu luonnollisesti. Kysyn vaan että mitä??? Ja
tiedän että se on tapa tässä rodussa. Voin vain ihmetellä miksi? Eikö uros kykene
astumaan? Ovatko nartut aggressiivisia? En ymmärrä? Lähtökohtaisesti koirien
tulisi lisääntyä ihan keskenään. Pippan koko on toki ongelma pienelle urokselle
mutta sitkeästi kaksi aikaisempaa ovat onnistuneet koostaan huolimatta. Vaikka
selitin että narttu on hyvin ystävällinen ja helppo, siitä huolimatta minulle
ehdotetaan keinosiemennystä- Skippasin. Joudun ehkä tulevaisuudessa joustamaan
tästä mutta niin kauan, kun normaali astutus on mahdollista, muun kuin välimatkan
ja aikataulutuksen takia- pidän siitä kiinni.
Opalplast kennelistä, koirista ja ihmisistä haluan kertoa teille myös jotain - Vaikka olen kasvattanut koiria vuodesta 1993 saakka tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain Mikan mukaan reissulle- yhdistetty astutus ja lomamatka. Sanoin että hän voi jäädä hotellille mutta kas vain, siellä hän oli mukana ihastelemassa minun kanssani upeita bulleja- Stanttuja ja minejä. Monica esitteli Marekin kanssa meille koiria, pääsin keskustelemaan kasvatuksesta, koirista, rakenteesta, sairauksista- ihan kaikesta heidän kanssaan. Tuntuu kuin olisin kahden päivän aikana nähnyt ja oppinut enemmän kuin kolmessa vuodessa. Ahmin kaiken tiedon ja opin mitä minulle annettiin. Meitä kohdeltiin niin hyvin, avoimesti ja ihanasti että olen ihan myyty. Koirat olivat kauniita, hyvin hoidettuja, ystävällisiä, avoimia ja iloisia. Voiko enempää pyytää? Ei mutta… kaiken kruunasi, että pääsin näkemään ja silittelemään B- ja C- pentueemme Vaaria, Saladin Opalplastia. Meidän vauvojen vaari! Siinä se oli täydessä tikissä ja kyllä olisi astunut Pippan siltä seisomalta sikäli lupa olisi annettu. Eli nämä urokset ainakin osaavat hommansa. Kaikki oli niin sujuvaa, helppoa ja kivaa. Toivon todellakin, että meillä on teille uutisia kuukauden päästä.
Kun alkujumpat reissusta oli suoritettu, suuntasimme
ylöspäin Varsovaan, jossa viihdyimme kolme päivää. Varsova ei itsessään
kuulosta hirveän mediaseksikkäältä mutta löysimme sieltä valtavasti nähtävää ja
koettavaa. Ruoka oli hyvää, hotellit edullisia (niin kuin koko Puolassa) ja
pääsin hieman shoppailemaankin. Mikan liikkuminen pyörätuolissa oli ajoittain
hieman hapottavaa mutta vuoroin näin. Kolmevuotta sitten hän raahasi minua vastaavasti,
joten oli revanssin paikka. Kipsi on jalassa vielä ainakin kuukauden ja
painovaraus jalkaan 0. Näillä mentiin. Pyörätuoli, Mies, Koira ja Emäntä <3.
Hyvin selvittiin.
Entä millaista on matkustaa koiran kanssa? No todella
helppoa, siellä missä kassit, siellä ” koti” ja rauha. Minun ei ole ikinä (Yhtä
koiraa lukuun ottamatta) miettiä tai stressata koiraa. Kukaan ei ole
louskuttanut tai hajottanut paikkoja- Lolalla ei ollut muuta ongelmaa kuin
avata ovet ja häipyä. Tai se oli siis minun ongelmani, miten saada pidettyä se
jossain sisällä. Pippan kanssa
matkustaminen on erittäin helppoa ja mutkatonta. Ylipäätänsä heti kun astut
suomen maankamaralta ulos, koirat ovat tervetulleita joka paikkaan. Vaikka oli
helle, se ei ole ongelma koska koira oli mukana koko ajan. Kauppakeskuksissa
oli itseasiassa pahimpaan hellepäivään paljon parempi olla kuin ulkona
katselemassa nähtävyyksiä. Ravintolaan pääsi aina, ikinä ei tarvitse miettiä
voiko/ saako/ pääseekö. Kannustan siis kaikkia reissaamaan koirien kanssa, se
on helppoa ja mutkatonta- Niin kauan kun määrät pysyvät kahdessa per henkilö-
heh.
