Hatanpään kartano
Hatanpään kartano on ollut keskeisin vaikuttaja nykyisen Tampereen kaupungin eteläisten osien kehitykseen. Silloisen Messukylän pitäjään kuuluneen kartanon viimeinen omistajasuku oli Idmanit (1825-1913). Kartanon viimeinen omistaja oli Fredi Idman. Hänen veljensä toimi Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin vaikutusvaltaisena johtajana. Hän rakennutti Hatanpään niemeen uusgotiikka ja jugendtyyliä edustavan asuntopalatsin ja huvimajan joka oli tarkoitettu hänen vaimolleen
Pankkitarkastuksessa kaikkien yllätykseksi paljastui valtava kavallus. Tämä seurauksena rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä tunnettu Fredi Idman joutui pesän jakamattomuuden vuoksi myymään koko kartanon kaikkine maineen 1913, Tampereen kaupungille. Kartanon päärakennus oli sairaalana puoli vuosisataa.
Hatanpään kartano edustaa 1800-luvun lopun asussa olevine päärakennuksineen, huviloineen ja puistoineen 1700-luvulla lounaissuomalaisen ja uusmaalaisen kartanovyöhykkeen ulkopuolelle syntynyttä pohjoishämäläistä kartanokulttuuria.
Kartanon merkittävin rakennuskanta Pyhäjärveen työntyvällä niemellä muodostuu kahdesta arkkitehti Sebastian Gripenbergin 1800-luvun lopulla suunnittelemasta asuinpalatsista, uusrenessanssityylisestä päärakennuksesta ja uusgoottilaistyylisestä Idmanin huvilasta sekä kartanon talousrakennuksista.
Puisto ja puistokuja, jonka päätepisteenä päärakennus on, ovat saaneet alkunsa jo 1700-luvun lopulla. Puisto on säilynyt 1896 uudistuksen aikaisessa asussa ja on nykyisellään englantilaisen maisemapuiston tapaan runsaan polkuverkon jakama. Puiston keskiakseli kulkee päärakennuksen takaa Pyhäjärven rantaan. Puisto on pengerretty ja sieltä johtavat kiviportaat mm. laivarantaan. Rantaa reunustaa kivimuuri. Suuri osa puiston puustosta on kotimaisia lehtipuita ja havupuita, lisäksi joukossa on mm. siperianpihtaa ja siperiansembraa.
|
|
|
Hatanpään vuokralaisia
Hatanpään kartanolla oli lukuisia torppareita, jotka maksoivat vuokransa raskaina päivätöinä, taksvärkkinä. Osa Rantaperkiön torpista oli pinta-alaltaan pieniä alle hehtaarin palstoja, mutta Sarankulmassa merkittävästi suurempia. Kaupungin tullessa vuokraisännäksi 1913 muutettiin päivätyöt rahakorvauksiksi. Sarankulman torppareihin kaupunki ei soveltanut torpparien lunastusoikeuslakia, koska lakiteksti puhui vain maalaiskunnista. Pitkällisen riitelyn jälkeen päädyttiin pitkiin vuokrasopimuksiin, jotka päättyivät 1970-luvulla. Tällä hetkellä Sarankulmassa toimii satakunta yritystä, joissa on noin 3000 työpaikkaa. Rantaperkiössä ja Sarankulmassa muistuttaa nykyistä asukasta torppariajasta monet katujen ja puistojen nimet.
1800-luvun loppu kymmenillä syntyi merkittävä huvilarannikko, joka ulottui Vihilahden perukasta nykyiseen kuntarajaan, Härmälänojaan, saakka. Kaikkien vuokralaisten maapohjan omistus säilyi pitkien vuokrasopimusten sitomina Hatanpään kartanolla ja siirtyi 1913 kaupungin hallintaan. Viimeiset vuokrasopimukset umpeutuivat 1940-luvulla, mutta monien vuokraoikeuden kaupunki oli ostanut jo aikaisemmin. Ainut säilynyt huvilarakennus on nykyään päiväkotina toimiva Lepola.
Tänään ranta-alueella on nähtävänä huvila-asutusten perustuksia ja matalan veden aikana pitkien laitureiden kivipohjia. Hatanpään valtatietä ei ollut ja kulku huviloille, niin kuin muullekin asutukselle tapahtui Viinikan kautta kulkevaa tietä. Kesäaikana höyrylaiva haki "herrat" kaupunkiin työhön omilta laitureilta ja palasi iltapäivällä takaisin Laukontorin rannasta. Saamme olla kiitollisia vuokrasopimuspohjalle rakentuneesta huvila-asutuksesta, joka osaltaan mahdollisti nyt hienona puistona tuntemamme Härmälän rantapuiston perustamisen.
